{"id":31840,"date":"2023-12-20T14:00:00","date_gmt":"2023-12-20T13:00:00","guid":{"rendered":"https:\/\/www.eolus.com\/blog\/mfn_news\/talvi-itamerella-on-taynna-elamaa-ilmastonmuutos-voi-kuitenkin-uhata-meren-tilaa\/"},"modified":"2024-02-20T15:24:33","modified_gmt":"2024-02-20T14:24:33","slug":"talvi-itamerella-on-taynna-elamaa-ilmastonmuutos-voi-kuitenkin-uhata-meren-tilaa","status":"publish","type":"mfn_news","link":"https:\/\/www.eolus.com\/fi\/blog\/mfn_news\/talvi-itamerella-on-taynna-elamaa-ilmastonmuutos-voi-kuitenkin-uhata-meren-tilaa\/","title":{"rendered":"Talvi It\u00e4merell\u00e4 on t\u00e4ynn\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4 \u2013 ilmastonmuutos voi kuitenkin uhata meren tilaa"},"content":{"rendered":"
\n

Eolus on sitoutunut kehittämään merituulivoimaa Itämeren herkkää ympäristöä suojellen. Tavoitteenamme on oppia Itämeren ominaispiirteistä sekä lisätä yleistä tietämystä ja tietoisuutta uusiutuvan energian ja merituulivoiman vaikutuksista Itämerelle. Tällä kertaa pureudumme Itämeren jäätymiseen, joka on yksi sen erityispiirteistä.<\/strong><\/p>\n<\/div>\n

\n

Itämeren jäätyminen alkaa tyypillisesti Perämeren pohjoisosista marraskuussa ja on laajimmillaan helmi-maaliskuussa. Itämeren kokonaispinta-ala on 422 000 neliökilometriä, ja keskimäärin jääpeite levittyy noin 170 000 neliökilometrin alueelle. Jääpeitteen laajuus vaihtelee kuitenkin vuosittain, ja ankarina talvina laajin jääpeite voi olla jopa yli 300 000 neliökilometriä. Kiintojääpeite muodostuu tyypillisesti leutoinakin talvina rannikkoalueille ja saaristoon, kun taas avomerialueilla jää on useimmiten tuulen ja virtausten mukana liikkuvaa ajojäätä.<\/p>\n

Meren jäätyminen vaikuttaa luonnollisesti myös merituulivoiman kehittämiseen Itämerellä. Merituulivoima-alueella liikkuvat jääkentät murtuvat merituulivoimaloita vasten ja aiheuttavat kuormitusta voimaloiden rakenteisiin, mikä voi väsyttää rakenteita ja pahimmillaan altistaa voimaloita häiriötilanteille. Lisäksi meren jäätyminen vaikeuttaa merituulivoimaloihin pääsyä, mikäli alusten liikennöinti alueella hankaloituu jään takia. Toisaalta kiintojään kuormitus merituulivoimaloihin on merkittävästi vähäisempi kuin liikkuvan jään. Hankealueen jääolosuhteet on syytä arvioida tarkasti ja aikaisessa vaiheessa, jotta jääkuormituksia voidaan hillitä esimerkiksi teknisillä ratkaisuilla.<\/p>\n

Jää turvaa Itämeren lajien lisääntymistä sekä ravintoverkkoja<\/strong><\/p>\n

Jääpeite on elintärkeä itämerennorpalle, joka synnyttää poikasensa lumiluoliin jään päälle. Jotta norpan lisääntyminen onnistuu, se tarvitsee kiinteän jääpeitteen, jonka päälle voi muodostua lumivalleja. Kiinteän jääpeitteen jakson on kestettävä vähintään viisi viikkoa, jotta poikanen selviää ensiviikoistaan. Jääolosuhteiden muuttuessa kiinteä jääpeite vähenee ja liikkuvien jäiden osuus jääpeitteestä kasvaa. Tämä ilmiö vähentää norpan lisääntymiselle suotuisia olosuhteita. Jääolosuhteilla voi olla vaikutusta myös harmaahylkeen lisääntymiseen, vaikka harmaahylje voi onnistuneesti lisääntyä myös rannikolla.<\/p>\n

Samalla merijää tuo alleen suojaa. Jääkansi vakauttaa vedenalaista elämää, sillä se hillitsee aallokon ja tuulen vaikutuksia veteen. Myös kalat voivat hyötyä jään tuomista olosuhteista. Esimerkiksi siian kutu häiriintyy aallokon aiheuttamista virtauksista, joten jääpeite on sen lisääntymiselle elintärkeää.<\/p>\n

Itämerellä eläviin pyöriäisiin merijäällä saattaa sen sijaan olla haitallinen vaikutus. Pyöriäiset tarvitsevat ilmaa hengittääkseen, joten avovesi on niille tärkeää. Ankarina jäätalvina pyöriäisiä saattaa hukkua jään alle, mikä johtaa pyöriäiskannan laskuun.<\/p>\n

Merijää ei ole kiinteää. Jää muodostuu puhtaasta vedestä, mutta meriveden suolapitoisuuden vuoksi jään sisälle syntyy pieniä onkaloita eli suolataskuja. Suolataskut sisältävät suolaista vettä, jota esimerkiksi kasviplanktonlevät voivat hyödyntää. Vaikka levien määrä on talvisin pieni ja suurin osa planktoneista talvehtii meren pohjassa, säilyy osa levistä talven yli suolataskuissa. Suolataskut tuovat eliöille suojaa jään sisällä, joten ne tarjoavat turvallisen talvehtimisympäristön kevääseen asti. Mikroleviä elää lisäksi jääkannen alapinnassa, mikä voi näkyä esimerkiksi ruskeana värinä jään pohjassa. Meriekosysteemin toiminta on hyvin riippuvainen mikrolevistä, sillä ne sitovat auringosta energiaa muidenkin merellisten lajien käytettäväksi.<\/p>\n

Ravintoverkot perustuvat alkutuotannolle, jota mikrolevät ja muut yhteyttävät lajit edustavat. Seuraava taso ravintoverkossa ovat ”laiduntajat”, jotka syövät mikroleviä ja muuta kasvustoa. Laiduntavia lajeja ovat esimerkiksi eläinplanktonit – esimerkiksi hankajalkaiset ja massiaiset – ja monet leväkasvustojen selkärangattomat eliöt, kuten siirat ja kotilot. Laiduntajat yhdistävät alkutuottajat muuhun ravintoverkkoon. Hankajalkaiset ja massiaiset ovat silakan pääasiallista ravintoa, ja silakka on puolestaan monien petokalojen, lintujen, hylkeiden sekä myös ihmisten ravintoa. Mikrolevät ovat siis merellisen ekosysteemin pohja, minkä vuoksi niiden laatu ja esiintyminen osaltaan säätelee muun eliöstön elinolosuhteita.<\/p>\n

Ilmastonmuutos muuttaa Itämerta<\/strong><\/p>\n

Kun talvisateet ilmaston lämpenemisen myötä lisääntyvät ja vettä sitoutuu vähemmän lumeen ja jäähän, Itämeren suolapitoisuus laskee. Suolapitoisuuden lasku vaikuttaa jään koostumukseen: se tekee jäästä lujempaa ja vähemmän huokoista. Muutokset vaikuttavat jäätä hyödyntäviin mikroleviin, mikä voi johtaa lajikoostumuksen muutoksiin. Jää myös varjostaa vedenalaista ympäristöä estäen yhteyttämisen, mikä hillitsee leväkukintoja keväällä. Tämän vuoksi jään vähentyminen voi johtaa esimerkiksi levien määrän lisääntymiseen. Myös Itämeren lämpeneminen voi lisätä leväkukintojen määrää sekä aikaistaa levien vuosittaista runsastumista.<\/p>\n

Itämeren jääolosuhteet tulevatkin vastaisuudessa muuttumaan. Luontotyyppien punaisessa kirjassa merijää on luokiteltu uhanalaiseksi, ja laajin jääpeite on pienentynyt 1960-luvulta jopa 35 prosenttia. Jääpeite Itämerellä voi tulevina vuosikymmeninä pienentyä jopa puoleen nykyisestä. Lisäksi merijään muodostuminen viivästyy syksyjen lämpenemisen seurauksena, ja jääpeitteinen aika voi lyhentyä 1–2 kuukaudella. Kun kiinteän jääpeitteen aika vähenee, pakkautuneiden ahtojäiden osuus jääpeitteestä kasvaa, mikä hankaloittaa jääolosuhteita esimerkiksi merenkululle ja merellisille rakenteille kuten tuulivoimaloille.<\/p>\n

Talvien lämpeneminen johtaa myös talvisateiden lisääntymiseen. Sateet ja tulvat tuovat vesistöihin ravinteita ja kiintoainetta, mikä voi heikentää Itämeren tilaa esimerkiksi kiihdyttämällä rehevöitymistä. Muutokset Itämeren lajistossa voivat olla arvaamattomia, sillä eri lajien kannat vaikuttavat toisiinsa merkittävästi.<\/p>\n

Itämerta tulee suojella<\/strong><\/p>\n

Itämeri on yksi maailman herkimmistä merialueista ja sen tilaa uhkaa monet tekijät kuten ilmastonmuutos ja rehevöityminen. Itämeren suojelussa tärkeää on ilmastonmuutoksen torjuminen esimerkiksi siirtymällä pois fossiilisesta energiasta. Suojelemalla Itämerta voidaan säilyttää Itämeren monimuotoinen elämä ja sen tärkeä asema ihmisten hyvinvoinnin mahdollistajana.<\/p>\n

Eolus on yhteistyössä Baltic Sea Action Groupin kanssa laatinut vuosille 2022–2025 Itämeri-sitoumuksen<\/a>, joka kattaa kaikki merituulivoimahankkeemme Itämerellä. Sitoudumme ottamaan merituulivoiman kehityksessä huomioon Itämeren herkän tilan ja toimimaan sen suojelun puolesta eri tavoin, kuten levittämällä tietoisuutta ja tunnistamalla merituulivoiman mahdollisia haittavaikutuksia meriluonnolle.<\/p>\n

Lähteitä: Ilmatieteen laitos; Itameri.fi; Järvi-meriwiki; Hjerne et al. (2019) Climate Driven Changes in Timing, Composition and Magnitude of the Baltic Sea Phytoplankton Spring Bloom; Granskog et al. (2006) Sea ice in the Baltic Sea; Pärn et al. (2022) Regime shift in sea-ice characteristics and impact on the spring bloom in the Baltic Sea.<\/em><\/p>\n<\/div>\n

\n

Kuvaliitteet<\/strong>
Jäätä Itämerellä_artikkelikuva 20122023<\/a><\/p>\n<\/div>\n